Asioita, joita teen rakkaudesta

Niin kauan kuin muistan, kamerat ovat olleet olennainen osa elämääni. Yksi elävimmistä lapsuusmuistoistani liittyy valokuvanegatiivien kehittämiseen – siihen taianomaiseen hetkeen, kun täysin valkoiselle paperille alkoi ilmestyä kuvia. Yhtäkkiä kasvot ja paikat heräsivät eloon. Olen äärettömän kiitollinen vanhemmilleni siitä, etteivät he ainoastaan luoneet arvokasta arkistoa lapsuudestani, vaan myös istuttivat minuun rakkauden valokuvauksen estetiikkaan – ja sitä kautta kaikkeen taiteeseen.

 

Nuorena suurin haaveeni oli saada kamera, joka olisi niin pieni, että voisin kantaa sitä aina mukanani ja tallentaa hetket, jotka tuntuivat kauniilta, kiinnostavilta tai erityisiltä. Kuka olisi uskonut, että unelmani toteutuisi niin nopeasti – ja että me kaikki kantaisimme taskuissamme puhelimia, jotka ottavat terävämpiä kuvia kuin moni varsinainen kamera? Mutta tekikö tämä valokuvauksesta – saati sitten videokuvauksesta – parempaa? Toisaalta kyllä: luova itseilmaisu on nyt helpommin saavutettavissa kuin koskaan. Mutta kiireessä ja ilman riittävää ymmärrystä syntyy joka päivä valtava määrä sisältöä, joka unohtuu yhtä nopeasti kuin syntyikin.

 

Minulle on aina ollut tärkeää tehdä asiat huolella ja sydämellä – oli kyse mistä tahansa. Mutta videoita tehdessä tuntuu siltä kuin upottaisin niihin palan omaa sieluani. Videokuvaus on minulle tapa tallentaa muistoja – ja samalla suurin inspiraation lähde. Kuten lapsuudessa, siinä on yhä ripaus taikaa: miten tavallisista elämän hetkistä voi tulla kiehtovia, elokuvallisia tarinoita, joita tekee mieli katsoa yhä uudelleen. Ne ovat korvaamattomia perheaarteita, jotka ajan myötä vain kasvattavat arvoaan – aivan kuin hieno viini.

 

Kutsun sinut tälle kauniille matkalle – ja toivon sydämestäni, että jokainen perhe saisi kokea sen edes kerran elämässään.​

Nadia